Me ollaan kehitetty ihan oma Tossun KäyttäytymisTreeni, joka ollaan tuttavallisesti nimetty TKT:ksi. Kyse ei (vielä) ole rekisteröidystä tuotemerkistä.
Aluksi lähdetään remmilenkille, jonka aikana toteutetaan LAT:ia (Look At That) aina kun vaan pystytään. Mukana on oltava Toosi hyvät namit (kuivattu maksa tällä hetkellä).
Lenkin päätepiste on Kupittaan puiston toisella puolella sijaitseva koirapuisto. Siellä Tossu kirmaa muiden mukana vapaana, innokkaana ja uteliaanaväsyksiin asti. Ja ihmiset saavat höpöttää. Tossu ei ole riidanhaastaja vaan mieluummin alistuva ja konflikteja välttelevä. Tänään kavereina oli rhodesiankoira, espanjanvesikoira, kultsi, flätti ja kingcharlesinspanieli. Aika kivaa seuraa, jossa oli tyttöjä, poikia sekä leikattuja ja leikkaamattomia koiria.
Paluumatka tehdään taas remmissä. Tossu saa Pallon, jonka se Kantaa Kotiin ( = PKK). Kun koira on väsynyt ja sillä on mieluinen lelu suussaan, eivät vastaan tulevat koiratkaan jaksaa suuremmin kiinnostaa. Tai voi olla, että kiinnostavat, mutta ainakaan se ei jaksa reagoida niihin.
Omalle reviirille tultaessa pidän sormet ristissä, että emme törmäisi muutamaan Nemolta opitun vihan kohteeseen: ärhäkkä tipsu, ihana irlanninsetteri, leppeä englanninbuldoggi tai hurmaava ja kaaaauhea yorkie. Onneksi se ruskea kleinspitz on muuttanut jonnekin muualle. Tossu ei itsekkään tiedä, miksi niille pitää puhista.
Jos treeni on mennyt hyvin, tullaan kotiin väsyneinä ja päällisin puolin onnellisina.
Vastaa